maanantai 26. marraskuuta 2012

Kuulumisia...

HOO kävi taas moikkaamassa ell Hanna-Leena Terhosta Veterissä. Jaloille kuuluu hyvää. Luutuminen on alkanut molemmissa jaloissa mukavasti ja seuraavan kerran poika menee Veteriin puolen vuoden päästä. Siihen asti toivutaan ja otetaan edelleen rauhallisesti. Liikuntaa lisätään fysioterapeutin ohjeiden mukaan.

 
Koirakuntosalillakin ollaan käyty ahkeraan. Koirafysioterapeutti Kirsi Piispanen kehui pojan kuntoutumista. Ja kun käytiin ulkona tsekkaamassa pojan kävely, niin Kirsi sanoi ettei uskoisi minkämoiset leikkauksen HOO on käynyt läpi. Jätkä oli ihan huskyna kaikista hajuista. Mamille tuli niin hyvä mieli fyssarin kommenteista, ei pojan vetohommista. Kuntosalilla poika kävelee vesiterapiaaltaassa jo kymmenen minuuttia, eikä sen jälkeen näy jaloissa väsymisen merkkejä. Miniportaat poika tulee alas mutta ylös HOO ei suostu menemään. Alku menee hyvin, mutta yht´äkkiä tulee päähän joku paniikkiajatus ja homma jää siihen. Mami joutuu vieläkin hakemaan pojan esim. sängyn päältä kun se ei uskalla hypätä niin korkealta.

Pikkasen on tietty tylsää kun mamikin on potilaana.
 
Mamikin tarvitsisi jotain fysioterapiaa. Loukkasi selkänsä kahvakuulassa ja on ollut meidän ilona nyt puolitoista viikkoa. Reippaasti se kävi hakemassa piikit lääkärihoitajalta ja on varmaan parantumaan päin... Me naurettiin ihan hännät kippuralla kun mami eräänä ehtoona laittoi koko selkänsä mitalle IcePoweria. Sitten se vaan huusi sängynpohjalta että on LIEKEISSÄ!!! Russelikin sen tietää että sitä saa laittaa vaan kipukohtaan.
 
HOOn papin asuinkumppani Pirre (PP alias Boldandbrainy Mafalda)
täytti 14.11. huikeat 4-vuotta. Synttäreitä juhlittiin lähipiirissä. Onnittelut!
 
Eilen oli joka vuotiset joulukorttikuvaussessiot!! Tässä kuvaussessioiden satoa muutaman vuoden takaa. Lempin tonttupuku on ollut hiukka piukee... ja Timppa-papa on ollut selvästi hämillään koristuksistaan.
 
 
 
Tässä kaikkien aikojen tonttujen tonttu!! HOO Moilanen.
 
Eilisestä sessiosta: mamia on huijattu. Russelitko muka iloisia ja eläväisiä koiria!!!
 

 
Vaikka me nyt hiukka apaattisia kuvissa ollaankin niin
HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE!!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Sukututkimusta ja historian havinaa...

Aloittelin jo aiemmassa plokissa mamin kanssa HOOn sukututkimusta. Ollaan nyt päästy aika hyvin selville Puolan konttorin asioista. Poikahan on puoliksi polaani. Nämä polaanit asuttivat nykyistä Puolan aluetta jo varhaiskeskiajalla. Siitä polveutuukin pojan joka iltainen puolalainen polska ennen ruuan saamista, suomalaisuutta polskassa edustaa kirjava pirtanauha (yritetään saada videon pätkää). HOOn isä matkusti nuorena poikana kauas pohjoiseen ja asettui Turkuun. Mami ei varmaan koskaan lopeta ihmettelyä siitä, miten isä ja poika voi olla niin samanmoisia. Eiköhän se ole aika luonnollista?? Mamikin muistuttaa omaa mamiaan.

"Matkustan ympäri maailmaa laukussa leipää ja piimää vaan.", HOOn reissupapi.

Forever Friend Drapichrust aka Fredi aka papi


Pojan isoäiti: PL CH Wild Whisky Drapichrust
 
Pojan isoisä: PL CH Inverbrae Ambassador
 
Isoäidin ilme on vahvasti periytynyt poikaan. Isommat korvat ovat varmasti tulleet HOOlle Asta-mamilta. Isoäidin isä on Dynamic Dylan of Jack's Paradise (linkki sukutauluun, jossa on kuvia.) Tässä taas mami näkee paljon samaa kuin Hoon papissa. (Mami varmaan sekoaa kohta noiden tuijotusten kanssa.) Isoäidin äiti tottelee nimeä  Bambi Bethy of Cathy's  Cottage. Hyvänen aeka!! Tämähän jatkuu loputtomiin!! Hauskaahan näitä on ollut tutkia. Mutta meinaa lähteä lapasesta!!!

Velin mami: Dizeros Mamma Mia aka Asta. (linkki)
(HOO on toi marsu, jolla on molemmilla puolilla kylkitäplät.)
 
Velin eno: Dizeros Master Mind aka Nero. (linkki)
 
HOOn mami ja eno tulevat Ruotsista Dizeros kennelistä. Sisarukset asustavat nykyisin Turun seudulla. Eihän muuten ois HOOn vanhemmat tavannetkaan Turun talvisessa yössä. Siis poika on kovin kansainvälinen. Isä Puolasta, mami Ruotsista, syntynyt Turussa ja asuu Parkanossa. Isosiskona Alli: her Highness, Princess of United Kingdom of Urjala. 
 
 
 
Mami löysi tällaisia vanhoja ihania kuvia netistä. Me kaikki pyydetään kamalasti anteeksi, jos ollaan ny loukattu jonkun tekijänoikeuksia. Olivat niin kovasti aiheeseen sopivia.
 
Tulevan viikon suunnitelma. HOO  keskiviikkona 7.11. tarkastusrönkkeniin Veteriin ja perjantaina taas koirakuntosalille. Poika on saanut luvan nyt kiertää mun kanssa tuota meidän pikkupururataa. Asfalttilenkkejä tarvitsee vielä himmailla.
 
 
HOO sai ensirakkaudeltaan Selmalta Superdog-puvun.Selman mielestä poika on ihan super kun on selviytynyt reippaasti leikkauksista. Selma <3